Riku Keski-Rauska: Kasvonsa peittänyt mies. Juha vikatmaan elämä

Juha Vikatmaa (1941–1974) oli kokoomuksen nouseva poliittinen tähti 1970—luvun alussa. Minä opiskelin tuohon aikaan historiaa ja seurasin varsin aktiivisesti politiikkaa, joskaan en itse osallistunut poliittiseen toimintaan yhtä tapausta lukuun ottamatta.
Se yksi tapaus oli presidenttiehdokas, KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusen (kok) vaalimainosten jakelu. Jakelun tuotolla ostimme veljeni kanssa nauhurin.
Filosofian tohtori Riku Keski-Rauska on kirjoittanut Juha Vikatmaan monipuolisen elämäkerran: ”Kasvonsa peittänyt mies. Juha Vikatmaan elämä” (Docendo 2024, 432 sivua).
Muistan niiltä ajoilta Juha Vikatmaan lehdistä ja televisiosta. Hän oli tuohon aikaan jo rikosoikeuden apulaisprofessori Turussa ja kansanedustaja. Hänen itsemurhansa jäi kuitenkin mysteeriksi, josta minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa ennen Keski-Rauskan kirjan lukemista.
Kirjassa käydään läpi 70-luvun alun poliittista tilannetta ja erityisesti kokoomuksen sisäistä keskustelua tuohon aikaan. Kokoomushan oli ”tuomittu” oppositioon. Se oli voittanut 1970 vaalit, minkä perusteella puolueen silloinen puheenjohtaja Juha Rihtniemi yritti muodostaa hallitusta, mutta ei saanut kumppaneita. Pelkkä yrityskin nähtiin rohkeaksi mutta epätoivoiseksi.
Syynä pidettiin sitä, että presidentti Urho Kekkonen ei kokoomusta hyväksynyt, minkä taas arveltiin johtuvan puolueen oletetusta neuvostovastaisuudesta. Eräät kokoomuksen näkyvät poliitikot kuten Tuure Junnila, Raimo Ilaskivi ja Kullervo Rainio suhtautuivat kriittisesti Kekkosen idänpolitiikkaan.

****

Vikatmaa kuului kokoomuslaisten nuorten ”remonttimiesten” ryhmään, joka ajoi puolueen suunnan muuttamista. Siihen kuuluivat Vikatmaan lisäksi mm. Ilkka Kanerva ja Ilkka Suominen. Myös uusi puheenjohtaja Harri Holkeri kannatti uudistamista, mutta pyrki myös pitämään puolueen koossa, mikä aiheutti kismaa Vikatmaan kanssa.
Yksi kiistakysymys oli Urho Kekkosen uudelleenvalinta poikkeuslailla, mitä Vikatmaa ajoi, ja jota kokoomuskin lopulta kannatti, mutta sekään ei avannut tietä hallitukseen.
Remonttimiesten tavoitteena oli tehdä kokoomuksesta hallituskelpoinen, jolloin päästäisiin toteuttamaan haluttuja uudistuksia. Isompana tavoitteen ainakin Vikatmaalla oli uuden puolueen perustaminen. Se olisi yhdistänyt keskusta- ja oikeistopuolueet. Siinä hankkeessa oli mukana kärkipoliitikkoja eri puolueista, mutta hanke ei oikein edennyt maalia kohden.
Mielenkiintoista oli lukea Vikatmaan hyvin organisoidusta vaalityöstä, joka vei hänet eduskuntaan asti. Se käy vaikkapa oppikirjaksi ehdokkaille.

****

Vikatmaan poliittisen toiminnan ohella kirjassa käsitellään laajasti hänen yksityiselämäänsä ja mielenmaisemaansa. Hänen vanhempansa olivat Keski-Rauskan mukaan ahdasmielisen uskonnollisia, ammatiltaan opettajia. He pyrkivät ohjailemaan poikansa elämää, josta ohjauksesta poika pyrki myös irti ainakin ajoittain.
Vikatmaan ensimmäinen avioliitto päätyi riitaisaan eroon. Toisen avioliiton hän solmi Eeva Kuuskosken kanssa. Eeva oli poliittisesti aktiivinen ja hänestähän tuli myöhemmin, Juhan kuoleman jälkeen ministeri, tosin keskustaan muuttaneena.

****

Keski-Rauska etsii syitä, miksi Juha Vikatmaa päätyi niin epätoivoiseen tekoon kuin itsemurhaan. Lopullinen syy sellaiseen jää tietysti selvittämättä, mutta arveluja kyllä kirjassa on: masennus, kun asiat eivät edenneet, henkisesti ahtaat kotiolot ja avioero ainakin tulivat esille.  Odotukset ja itselle asetetut vaatimukset olivat liian suuria.
Tuntuu, että Vikatmaa yritti ylipitkää hyppyä varsinkin uuden puolueen perustamisessa. Realismi vei voiton ihanteellisista tavoitteista. Kokoomuksen hallituskelpoisuus toteutui reilun kymmenen vuotta myöhemmin presidentti Mauno Koiviston kaudella, kun Harri Holkerista tuli pääministeri vuonna 1987.
Kirja on poikkeuksellinen poliitikon elämäkerta juuri henkisen ja psykologisen sisällön vuoksi. Myös poliitikkojen keskinäisten suhteiden ja pyrkimysten kohdalla siinä pyritään tavallista syvemmälle.

Terhi Törmälehdon viime vuonna ilmestynyt kirja ”He ovat suolaa ja valoa” (Otava 2024) on poikkeuksellisen ajankohtainen. Siinä ollaan ajallisesti ja maantieteellisesti Lähi-idän tapahtumien ytimessä.

Kirjassa kaksi suomalaista uskossa olevaa naista Anu ja Susanna matkustavat lomalle Israeliin. Ensin he kulkevat maassa eri reittejä. Susanna menee Länsirannalle siirtokuntaan vapaaehtoiseksi, kun Anu kiertää Pyhän maan nähtävyyksiä.
Anu myös tutustuu israelilaiseen mieheen ja he alkavat seurustella. Tätä kautta hän kokee Israelin myös nykyaikaisesta Tel Avivista, ei vain uskonnollisista kohteista ja Jerusalemista käsin. Lisäksi tuo mies suhtautuu kriittisesti Israelin hallituksen politiikkaan, kun Anu puolestaan hyväksyy sen.
Myös naisten kotijoukoista Suomesta esitetään heille kriittisiä kysymyksiä. Naisten matka tapahtuu keväällä 2023. Gazan sota syttyy vasta syksyllä, mutta monenlaiset jännitteet ovat jo olemassa.

Näin syntyy verkko, jossa Israelin historiaan ja nykyisyyteen tutustutaan sisältäpäin, kun median kommentaattorit yleensä tarkastelevat tapahtumia ulkopuolelta.
Anu ja Susanna edustavat kristillistä sionismia, jossa ajatellaan koko Palestiinan alueen kuuluvan Israelille ja sen olevan Jumalan tahdon.
Uskontoon perustuen he ajattelevat kaiken, mitä Israel tekee, olevan oikein. Jos ei tue Israelia, syyllistyy antisemitismiin eli juutalaisvastaisuuteen.
Lukijat voivat päähenkilöiden kanssa ottaa kantaa Lähi-idän tilanteeseen: Mihin uskonto antaa Israelin valtiolle oikeutuksen? Mikä on palestiinalaisten asema? Toteutuuko joskus, että ”onnellisia ovat rauhantekijät”. Milloin me näemme kaikki lähimmäiset Jumalan kuvina?
Kirja ei anna valmiita vastauksia, mutta lukija voi annettujen virikkeiden avulla vastata itse.

Israelin ja Palestiinan konfliktin taustoihin ja kristilliseen sionismiin voi syvällisemmin tutustua vaikkapa tutkija Timo R. Stewartin mielenkiintoisessa kirjassa ”Luvatun maan lumo” (Gaudeamus 2022).
Taistelulla Palestiinan omistuksesta on todella pitkä historia. Hän myös avaa sitä, miten suomalaiset ja erityisesti Suomen kristityt ovat eri aikoina suhtautuneet juutalaisten omaan valtioon Israeliin.
Israel perustettiin v. 1948 juutalaisten kotivaltioksi kansainvälisellä sopimuksella. V.1967 kuuden päivän sodassa Israel valtasi lisää alueita, joiden omistuksesta nyt kiistellään.
Stewart kertoo suomalaisten kristittyjen suhtautumisesta Israeliin/Palestiinaan 1800-luvulta lähtien. Välillä tuo suhde on ollut innostunut (=kristillistä sionismia, Vanhaan testamenttiin perustuen), välillä neutraalimpi. Kohokohtia oli Israelin valtion synty 1940-luvulla ja kuuden päivän sota 1960-luvulla. 1970–80-luvuilla lähti suomalaisiakin nuoria sinne vapaaehtoisiksi Kibbutseille.
Nyt suhde on ehkä kaksi- tai kolmijakoinen: osa puolustaa edelleen Israelia tekee se mitä tahansa, osa antaisi olemassaolon oikeuden myös palestiinalaisille ja kauhistelee siviilien pommittamista, osa vastustaa Israelia. Oikeisto-vasemmisto-akselilla asemat ovat vaihdelleet vuosikymmenten aikana. Stewartin teos auttaa ymmärtämään, mistä kestokonfliktissa on kyse

Keskon historia "Rohkea kauppajätti" (Siltala 2023, 384 sivua) yllätti. Oletin sen olevan markkinointiviestintää vähän Pirkka-lehden tapaan, mutta se olikin mielenkiintoista ja ihmisen arjen historiaa. Kirjoittaja Anitra Komulainen on kirjoittanut muitakin teoksia kaupan alalta, joten näkökulmia riittää.. 

Kesko ja K-kaupat ovat meilel kaikille tuttuja lähes jokaisesta vähänkin suuremmasta kylästä, mutta sen syntyhistoria oli ainakin minulle melko tuntematon. Se syntyi osuuskauppojen rinnakkaisilmiönä. Kauppaa maaseudulla tekivät myös kulku- ja markkinakauppiaat. Kauppatavat saattoivat olla varsin villjeä.

Osuustoimiintaa oli kahdenlaista: tuottajilla omansa (SOK ja monet meijerit ja lihanjalostamot ym tuotantolaitokset) ja asiakkailla omansa (OTK).

Osuuskauppojen rinnalla toimineet yksityiskauppiaat hakeutuivat yhteistyöhön pärjätäkseen kilpailussa osuuskauppojen kanssa. Yhdistyminen alkoi, kun vähittäiskauppiaat perustivat omia tukkuliikkeitään viime vuosisadan alussa.  Yhteistyöllä voitiin tehdä edullisempia hankintoja ja parantaa kauppatapoja.

Tukkuliikkeitä ja kauppiaiden yhteisyrityksiä oli maakuinnittain aluksia useita, jotka vähitellen yhdistyivät ja muodostivat lopulta vuona 1940 välirauhan aikana nykyisen Keskon. Pian aloitettiin myös omaa tutantotoimintaa.. Vastaavanlaiisia tukkuliikkeitä olivat myös OTK ja Tuko. Jälljelle ovat vain K ja S. Lidl on tullut mukaan kisaan ulkomailta. Nyt lienee tulossa myös Spar, tuontitavaraa sekin.

Kirjassa seurataan myös kaupan kilpailua ja kilpailijoiden kehitystä, joka vei kehitystä eteenpäin. Teemoja oliva mm. rationalisointi ja tehostaminen. Kannattavuus on usein ollut työn takana ja edellyttänyt rakenteellisia uudistuksia. 

Monien nykyisen kaupan toimintojen taustat asettuvat historialliseen yhteyteen: valintamyymälät ja itsepalvelu, pullonpalautuksen järjestäminen sekä mieliin jääneet mainoskampanjat. Myös johtajien henkilökuvat ovat mukana. Uusia toimialoja aloitettiin ja lopetettiin. Suhteet valtiovaltaan olivat joskus haastavia liittyen lähinnä lainsäädäntöön. 

Kirjassa on hyvät luettelot: vuosittaiset merkkitapahtumat, henkilöhakemisto, jossa on myös henkiöiden taustat, lähteet jne. Ajallisesti kirja ulottuu koronaan ja sotaan Ukrainassa.

Kirja ei ole vain Keskon kehumista, vaan myös epäonnistumiset ja kriisit käydään läpi. Näin se on historiaa eikä vain markkinointia, vaikka ehkä vähän sitäkin. "Vain muutos on pysyvää", tiiivistää kirjoittaja Keskon yli 80-vuotisen historian.

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.